HAAVE, JOKA TOTEUTUI

Jarmo Kujala 50 vuotta estradilla

Kaikki alkoi vuonna 1975, kun 15-vuotiaana liityin Kemiön Nuorisoseuraan. Nuorisoseurassa näyttelin, ohjasin ja puvustin. Kemiön Nuorisoseurassa vierähti yli kolme vuosikymmentä aina vuoteen 2012.

1980- ja 1990-luvuilla olin ahkerasti mukana Kemiön kulttuurielämässä. Toimin virkailijana Kemiön kunnankirjastossa, olin opettajana Kemiön keskuskoulussa ja hoidin kulttuurisihteerin virkaa Kemiön kunnassa.

Vuodesta 1994 olen ollut Kemiönsaaren Musiikkikilta ry:n sihteeri, rahastonhoitaja ja tapahtumatuottaja.

Vuodesta 1995 olen toiminut oppaana ja arkistonhoitajana Sagalundin museossa Kemiössä.

Vuonna 2005 liityin Kaarina-Teatterin jäseneksi.

Esiinnyin ensimmäisen kerran Kemiön kunnalliskodissa vuonna 1975. Siitä lähtien olen vieraillut palvelutaloissa. Palvelutaloissa ohjelmaan ovat kuuluneet laulut, runot, tarinat ja muistokapsäkit.

Lapsena ja nuorena teatteri, musiikki ja kirjallisuus lumosi minut täysin. Vanhasta rätisevästä putkiradiosta kuuntelin radioteatterin kuunnelmia. Joskus lauantaisin sai katsella telkkaria. Pauli Räsäsen musiikkiohjelma ”Nää niitä lauluja on” oli ehdoton suosikkini. 1970-luvulla ihastuin Kahden kerroksen väkeä -sarjaan.

Ohjelmien innoittamana kapusin salaa navetanvintille tai samoilin metsissä mielessäni omia estradiohjelmia. Yön hiljaisina tunteina peiton alla mietin: ”Jospa minäkin saisin joskus esiintyä!” 15-vuotiaana luin Edith Piafin elämäkerran. Luin ja itkin.

Kuuntelin Pariisin varpusen lauluja ja itkin. Katselin mustassa puvussa esiintyvää laulajaa ja itkin. Nuorena kuolleen Katri Valan runot lumosivat minut täysin. Kirjoitin niitä vihkoihin, opettelin ulkoa ja harjoittelin niitä omassa huoneessani.

Koulun aamunavauksissa esitin runoja, lauluja ja muuta ohjelmaa. Kävin usein koputtamassa opettajanhuoneen ovea kysyen, saanko taas pitää aamunavauksen.

Muistan lämmöllä suomenruotsalaista ohjaajalegendaa Reinhold Weckströmiä (1913–2004). Hän oli ensimmäinen ohjaajani Kemiössä. Hän opasti ja opetti minua.

Muita tärkeitä henkilöitä ovat olleet laulunopettajani Harry Dahlström ja teatteriohjaaja ja pedagogi Georg Malvius, johon tutustuin teatterikursseilla 1970- ja 1980-luvuilla.

Viiteen vuosikymmeneen

mahtuu lukematon määrä

rooleja, näytelmiä,

esiintymisiä, kohtaamisia,

tapahtumia, ihmisiä,

iloa ja surua,

tuskaa ja riemua.

Voin todeta,

että nuoren Jarmon

haave on toteutunut.